Monday, September 2, 2013

Näen kaupungin valot.

Noniin. Kuukauden matkalaukkuelämä on vihdoin loppu ja pääkaupungissa ollaan. JÖÖS!

Samalla selvisi että Islanti muistuttaa jonkinlaista mielikuvien stereotyyppistä Italiaa: kiireetön elämäntyyli ja "þetta reddast (se järjestyy)" ilmenevät esimerkiksi siten, että eiliselle luvattu kämpän saanti siirtyi heti alkuun vuorokaudella ja mainittu asunto on sekä pienempi että ihan toisaalla kuin ilmoitettu. Tätä edelsi viikon hostellimajoitus ja yllättävää kyllä, hostelliin voi kotiutua. 14 sängyn makuusalissa ilmanlaatu oli kuitenkin niin kiinteä että siitä olisi voinut leikata siivuja ja kosteus olisi luultavasti riittänyt täyttämään vauvan kylpyammeen. Oikea keskusta-asunto ruotsalaiskämppiksen kanssa siis maittaa. Täällä vietän seuraavat viisi viikkoa jonka jälkeen seuraa muutto parin kilometrin päähän. Tammikuussa sitten vielä kerran. Näin käy kun ensimmäinen vuokranantaja vetää höplästä mutta on se pätkäasuminenkin ihan ok.

Paluu länsivuonoilta otti kieltämättä koville viimeisen illan juhlaseremonioiden jälkeen. Bussin hajoaminen Holmavíkin pikkukaupungissa lisäsi sekin osaltaan jännitystä. Holmavíkissa oli muuten ennennäkemätöntä vanhan maailman tuntua: Vínbuðin (Alko) oli niin pieni, että tuotteet tilattiin tiskin takaa. Todella old school.

Sattuipa myös että samana iltana Reykjavík oli tavallista enemmän elossa: Menningarnótt eli Taiteiden yö oli kaikkialla. Teknotelttoja, ilmaista ruokaa, käsittämättömät bileet keskellä pääkatua kaatosateessa, jolla ei ollut sillä hetkellä mitään väliä kellekään... Oma estetiikkansa oli siinäkin kun seisoi keskellä Laugaveguria, näki alkavat ilotulitukset ja iski vihdoin kalloonsa faktan, että täällä on mahdollista viettää vaikka loppuelämä jos huvittaa. Jeesus.

Ensimmäiset Erasmus-karkelotkin on nyt koettu ja ensimmäinen kontakti islantilais-DJ:hin otettu. Jatkossa muidenkin bileiden areenana nähtävä Mánabar miellytti ilmeisen suuresti, sillä ensi kertaa viihdyin tanssiravintolassa koko aukioloajan (21-04). Vaikuttava suoritus koko jengiltä.

Of Monsters and Men soitti myös viime viikonloppuna ilmaiskeikan kotiseudullaan vain vähän matkan päässä Reykjavíkista. Tuntui että kaikki muut olivat täysin perillä mistä on kyse ja miten maineikas bändi on kyseessä kun itse olin kuullut vain nimen. Uteliaisuus kannatti taas! Ja Ellen, Erik, Samuli ja Katja olivat totta kai myös ensiluokkaista seuraa. Kyseessä oli pieni festivaali ja tunnelma oli niin lähellä Flow'ta että melkein unohdin missä olin. Totta kai sielläkin satoi, mutta sade alkoi juuri oikealla hetkellä ja sopi jopa valoihin (no huhhuh?). Meillä oli tosin kivaa jo edellisten bändien aikaan ja ennen niitä. Heheh! (kts. kuvat. Kiitti Samuli!)


Fernetti miellytti.

Höhöhöö, kohta alkaa!

Noin puoli Islantia oli paikalla.Samuli ja Erik levottomina.

Viime aikoina bongatut hauskuudet, joista jokainen kuvaa tätä riemastuttavaa maata todella hyvin:

1. Kun soitat mihin tahansa islantilaiseen numeroon, kuulet pirteää jonotusmusiikkia. Erona Suomeen tässä on se, ettei tuo musiikki ei aiheuta lievintäkään ärtymystä. Pikemminkin harmittaa kun joku vihdoin vastaa. Hienosti valittu siis.

2. Saatat päätyä hedelmälliseen keskusteluun esimerkiksi kaupan kassan kanssa jos vain haluat. Eräskin keskustelu lähti siitä etten ymmärtänyt lyhyttä jatkokysymystä "meira?" odotettuani sitä pidempää versiota. Kerroin että aloin vasta opiskella islantia ja sain niin riemastunutta kannustusta ja gloriaa että alkoi melkein punastuttaa. Ensi kerralla osaan myös kiittää foneettisesti oikein.

3. Jos ruotsalaiset ovat yleisesti ottaen positiivisia, islantilaiset ovat vielä siitä eteenpäin. Islannin ollessa Euroopan ja Yhdysvaltojen risteyskohdassa on katukuvakin hieman eri näköinen ja tuntuinen. Värit ovat myös merkittävässä asemassa joten tämä kuontalo on herättänyt paljon positiivista huomiota. Kiva!

4. Joka väliin otetaan paussi eikä sieltä takaisin tulo ole niin minuutista tai vartista kiinni.

5. Yliopiston orientaatiopäivässä voidaan esitellä ihan oikeita, fyysisiä avaimia havainnollistamaan avaimia onnistuneeseen opiskeluun. On myös täysin mahdollista että pääsisällöksi kiteytetään "Don't worry, be happy" jonka jälkeen pyöräytetään kyseinen kappale soimaan ja tanssitaan.

HYVÄ ISLANTI!

4 comments:

  1. No johan on mesta! Hauskaa juttua, varsinkin kiroileva Jeesus. Joo, Ankerias Käärme on yksi mun aliaksista. Terveisin, Masa

    ReplyDelete
  2. Kiitos Masa! Hienommassa paikassa en ole koskaan ollut. Oli todellinen ilo tavata kiroileva Jeesus keskellä syrjäistä kaupunkia Islannin vuoristossa.

    ReplyDelete