Kulttuurin keskipiste kalastajakylässä ja Joonas Saartamo

Muistelen kutsuneeni Vaasaa pitkään kalastajakyläksi. Kaikella rakkaudella tietenkin. Mutta nyt olen nähnyt oikean kylän, jossa lähinnä kalastetaan. Tuossa kalastajakylässä järjestettiin eilen teatterifestivaali ja tottahan me olimme paikalla.

Pyytääköhän ne täällä turskaa?

Muutaman kadun kylä oli hämmästyttävän kaupunkimainen. Ilmaisu "kylä" kun tuo mieleen muutaman puolihajonneen puuläävän muodostaman klusterin. Kylässä oli muikea kahvila-ravintola ja paljon kalastusaluksia. Rannassa oli lisäksi tymäkkä pilaantuneen orgaanisen aineksen käry mutta mitäpä siitä.

Ensimmäisenä näkemämme esitys, Bjarni Haukur Þórssonin How to become Icelandic in 60 minutes oli niin letkeä, suora ja islantilainen että rakastuin vähän lisää. Juonellista stand-uppia joka tiivisti 15 olennaista seikkaa islantilaisuudesta, esimerkiksi ne kuuluisat ruoka-asiat kuten lampaan kivekset (#9 Love the balls). Heittävät muuten siitä taannoisesta talouskriisistäkin läppää aina tilaisuuden tullen. Aihe ei jäänyt tälläkään kertaa käsittelemättä. Ihana mies!

Vaihtaritoverini Marja kaatui muuten saman esityksen alussa vauvan päälle. Vauvan isä taisi vähän häkeltyä. Aiotaan hommata Marjalle "I fell on a baby in Iceland"-t-paita synttärilahjaksi!

Ai niin, näin Joonas Saartamon. Siis Joonas Saartamo teatterifestivaaleilla Islannin länsivuonojen Suðureyrissä. Aika messevää. Jo Islannin pienuudesta sai taas muistutuksen, sillä spottasin paikalta myös reykjavíkilaisbaarin laulavan tarjoilijan. Mutta maailman pienuus tässä vielä enemmän häkellytti. Vielä kerran: Joonas Saartamo.

Esityksissä oli erikoinen piirre joka on kuulemma täällä yleisempikin: juoman saa viedä baarista mukanaan ja kuljeskella tuoppi kädessä missä haluaa, ottaa sen esimerkiksi mukaan esityksiin. Se oli niin uutta että tuntui melkein rikolliselta. Siis omia juomia julkisiin rakennuksiin! Vaan eipä se mitään ennenkuulumatonta ole maassa, jossa legendan mukaan saa ostaa tiskiltä jatkojuomatkin mukaan.

Aiemmin päivällä seikkailimme Ísafjörðurissa. Jänistin ja hoidin kommunikaatiotilanteet vielä englanniksi. Kaupungissa oli parikin eri pankkia. Niistä Landsbankinn oli ilmeisesti mokaisimmasta päästä kriisin aikaan, joten olisin ehdottomasti tahtonut vaihtaa ylimääräiset euroni kulttuurimielessä juuri siellä. Mokoma oli kuitenkin suljettu! Ensi kerralla sitten kynnet ojossa kokemaan islantilaisen pankin ihme.

Huomautus: tämä syrjäseudun internet-yhteys ei ole millään lailla luotettava. Olisi ollut paljon kivoja kuvia tämänkin sanajoukon kylkeen mutta ei väkisin. Jokin taruolento varmaan rankaisee.


Eilen puhuin kuitenkin eniten islantia tähän mennessä: viinikaupassa myyjä kysyi haluanko pussin ja minä vastasin já, takk. Hehkuin pitkään. Nyt ilmeisesti onkin mainitun viinin aika. Hurraa!

Oikeassa paikassa ollaan.

P.S. Islannista tulee myös reggaeta.