RIFF, Iceland Airwaves ja pieni majoitusulina

Kaivan laatikosta ison lusikan. Sen jossa on vähiten tahroja. Inhottaa, tiskaan sen. Keittiöön astuu vihaisen näköinen mies. Tervehtii, tai en ole kyllä varma. Tervehdin takaisin normaalin ystävällisesti. Pienen keittiön tunnelma on vaivaantunut kuten kahden tuntemattoman ei-vapaaehtoinen lähelläolo yleensäkin. Ei haittaa.

Asuttuani 5 viikkoa ruotsalaisen kämppiksen kanssa samassa pienessä keskustayksiössä tuntui oman huoneen saaminen siunaukselta. Huoneen sijainti sen sijaan ei.

Kuuden kilometrin matka näyttää kartalla ja Reykjavikin mittakaavan tuntien pieneltä. Taksimatkan aikana kävi selväksi että matka on todellisuudessa pidempi. Bussiyhteyttä oli kehuttu hyväksi ja pysäkkikin oli talon vieressä. Plot twist: bussi kulkee kaksi kertaa tunnissa ja liikenne pysähtyy keskiyöllä alkaen jälleen aamukahdeksalta, viikonloppuisin puolilta päivin.

Ystäväni Oona maksoi bussimatkansa kourallisella kolikoita. Itsepä halusitte tasarahan!! Tässä ei olla matkalla lähiöön vaan uimaan.

Lähiöasuminen sopii sinulle joka olet, sanotaan nyt 31, autollinen, naimisissa ja iloinen omistusasuntovelallinen, siis aloilleen asettunut aikuinen. Juuri 21 täyttäneelle vaihto-opiskelijalle tämä sopii huomattavasti kurjemmin. Kahden viikon kuluttua sain tarjouksen huoneesta keskustasta. Silloinen vuokranantaja myöntyi purkamaan sopimuksen ja singahdin välittömästi ulos.

Näkymä ghetto guesthousen ikkunasta. Rappioromantiikka kelpaa.

Sähköpostikirjeenvaihto islanniksi on hauskaa ja lähes helppoa. Kasvokkain puhuminen huomattavasti hankalampaa. þorgeir puhuu onneksi myös täydellistä englantia kuten lähes jokainen islantilainen. Uusi vuokranantajani oli yhteistyökumppaneidensa kanssa alkanut muuttaa keskustan laidalla sijaitsevaa vanhaa ja kulunutta guesthousea asunnoiksi. Huoneiden arvoa laski dramaattisesti viereinen rakennustyömaa, rappukäytävä jota voisi luonnehtia kaunopuheisesti askeettiseksi ja rehellisesti painajaismaiseksi hylätyksi ruotsinlaivaksi kuluneine kokolattiamattoineen. Tunnelma on kuin kummitustalosta. Ikkunan avausmekanismi on rikki, verhoille on tapahtunut jotakin ja alkuperäisessä sängyssä oli kaikesta päätellen tapahtunut jotain pahaa mutta jokin tässä ghetossa viehättää kovasti (törkeän halpa hinta kenties?). Neuvo: maksa sijainnista. Keskustasijainnista. Edes melkein epäilyttävän halpaa vuokraa kuten minä. Se helpottaa nuoren vaihtarin asioita. Kaupat tuli ja hyvin menee!

Ja festivaaliasiaa. Jos Reykjavik International Film Festival jotakin opetti niin sen, että rakastan sittenkin elokuvia. Ennen en tiennyt että elokuvia on muitakin kuin kaupallisimman linjan amerikkalaiset elokuvat, joita näytetään Finnkinossa. Sitten sain tietää, että on olemassa indie-elokuvia, pienemmän budjetin ja tuntemattomampien tekijöiden tekemiä elokuvia. Niitä pelkäsin. Ne toivat mieleni käsitteen "taide-elokuva" ja se tuo mieleeni valkoisen värin, juonettomuuden ja vakavan näyttelemisen joista pitäisi ja kuuluisi saada jokin elämää suurempi olo. Elokuvataide ei kuitenkaan ollut ennakkokäsityksestä poiketen kylmää ja etäistä vaan kiinnostavaa ja helpottavaa. Yllätyin ja opin. Elämä ei ole elokuvaa mutta elokuva tavoittaa tavallisesti jotain mitä ei sanota ääneen. Näin ainakin tällä festivaalilla. Kymmenessä päivässä ehdin katsoa 27 elokuvaa. Kaikista en pitänyt, mutta kaikki toimivat.

Iceland Airwaves sitten. Festivaali loppui reilut kaksi viikkoa sitten ja ikävä kasvaa. Paras festivaali jolla olen koskaan ollut. Mahdollisesti ulkomaalaisen harha, mutta islantilainen rentous lävisti koko festivaalikulttuurin. Keikoilla jokaiselle jätettiin oma personal space. Huonoa käytöstä ei vain ollut. Todella hämmentävää mutta festivaalit voivat siis olla myös tätä. Se on varmaa että ensi vuonna tulen uudelleen molemmille peijaisille.

Tulipa henkilökohtainen postaus. Toivottavasti et koe sitä kuumottavaksi. Tai koe vaan.

P.S. Käytiin myös Islannin toisiksi suurimmassa kaupungissa ("kaupungissa", 17 000 asukasta) eli Akureyrissa Pohjois-Islannissa. Pari kuvaa roadtripilta.

Ajettiin roadtripin aikana väärään suuntaan ja löydettiin jonkinlainen joulukylä. Ahkerina turisteina iskimme lärvit tähän.

Vuodenaikavyöhykkeitä matkalla. Tässä syksyinen kohta

... ja siitä tuli nopeasti talvinen.

Vylkkärihuomiota!

Vaasan ylioppilaslehden päätoimittaja Ville Paso pyysi kirjoittamaan uudesta kotimaastani syksyn ensimmäiseen Vylkkäriin. Minäpä kirjoitin.

https://issuu.com/vylkkari/docs/vaasan_ylioppilaslehti_syyskuu2013_/17?e=0

Sturla

Tapasin eräänä päivänä Sturlan, kodittoman miehen. Hän käveli vastaan kadulla ja totesi jotakin islanniksi. Tilanteen yllättämänä en ymmärtänyt kysymystä. Mies kysyikin seuraavaksi "talarðu íslensku?". Bara smá, vastasin. Mies vaihtoi englantiin ja kysyi, kuka on antanut minulle luvan olla noin nätti. Sanoin, että ihan omin luvin tässä näin on käynyt. Hän vaikutti mielenkiintoiselta ja vaarattomalta, joten jäin mielelläni hetkeksi hänen seuraansa.

Sturla piti Suomesta. Samoin hän piti salaliittoteorioista. Uusnatseja hän sen sijaan vihasi. Kävimme maailmanhistoriaa läpi ja puhuimme viime aikojen tapahtumista, joista hän oli perillä paljon paremmin kuin minä. Mietin, mistä hän saa niin kattavasti tietoa. Reykjavíkissa on paljon penkkejä. Ehkä jonkun penkille unohtamista Fréttablaðið-lehdistä? Elokuvamaista, mutta mahdollista. Reykjavíkissa moni asia on tavallista mahdollisempi. Minulla oli sylissäni litran pullo Bónuksen halvinta astianpesuainetta ja pussillinen sipulirenkaita. Sturla sytytti savukkeen toisensa jälkeen ja huomautti, että kodittomien yöpaikassa hänen savukkeensa varastettiin eikä siellä voi nukkua pelkäämättä väkivaltaa. Sturlan omakin temperamentti oli vahva ja hän kiihtyi silminnähden kertoessaan arjestaan. Siitä, kuinka häneen suhtaudutaan asiattomasti niin pankissa, ruokakaupassa kuin kaikkialla muuallakin. Hän on kohtelias ja rauhallinen, mutta häneen ei suhtauduta ihmisenä. Hän ei kuitenkaan ole katkeroitunut. Sanojensa mukaan hän ei ole koskaan kajonnut kehenkään eikä aio satuttaa ketään myöskään tulevaisuudessa, vaikka epäoikeudenmukaisuus suututtaa häntä. Se alkoi suututtaa minuakin.

Sturla ei vaikuttanut sekavalta eikä hänellä ollut muuta kuin savukkeensa. Päällä oleva vaatekerta oli ainoa mutta kylmyyteen tottuneella islantilaisella ei ollut hätää viiden asteen lämpötilassakaan. Hänen ajatuksenjuoksunsa oli kristallinkirkasta ja mikä hämmästyttävintä, tämän englanti oli virheetöntä ja edistynyttä. Ehkä hän on pitkälle koulutettu. Hänen kanssaan oli ilo jutella. Sturla uskoi Jumalaan ja tähyili taivaalle. Minäkin katsoin. "Do you see him?" Vastasin kieltävästi. Totesimme sen johtuvan siitä, että on pilvistä. Sturla nauroi niin että koko hammasrivi näkyi. Hän ei ilmeisesti ole hetkeen käynyt hammaslääkärillä.

Lähdimme lopulta eri suuntiin, minä kotiin ja Sturla kaupunkiin kodittomien majaa vältelläkseen. "See you around!" "I'll see you."

Näen kaupungin valot.

Noniin. Kuukauden matkalaukkuelämä on vihdoin loppu ja pääkaupungissa ollaan. JÖÖS!

Samalla selvisi että Islanti muistuttaa jonkinlaista mielikuvien stereotyyppistä Italiaa: kiireetön elämäntyyli ja "þetta reddast (se järjestyy)" ilmenevät esimerkiksi siten, että eiliselle luvattu kämpän saanti siirtyi heti alkuun vuorokaudella ja mainittu asunto on sekä pienempi että ihan toisaalla kuin ilmoitettu. Tätä edelsi viikon hostellimajoitus ja yllättävää kyllä, hostelliin voi kotiutua. 14 sängyn makuusalissa ilmanlaatu oli kuitenkin niin kiinteä että siitä olisi voinut leikata siivuja ja kosteus olisi luultavasti riittänyt täyttämään vauvan kylpyammeen. Oikea keskusta-asunto ruotsalaiskämppiksen kanssa siis maittaa. Täällä vietän seuraavat viisi viikkoa jonka jälkeen seuraa muutto parin kilometrin päähän. Tammikuussa sitten vielä kerran. Näin käy kun ensimmäinen vuokranantaja vetää höplästä mutta on se pätkäasuminenkin ihan ok.

Paluu länsivuonoilta otti kieltämättä koville viimeisen illan juhlaseremonioiden jälkeen. Bussin hajoaminen Holmavíkin pikkukaupungissa lisäsi sekin osaltaan jännitystä. Holmavíkissa oli muuten ennennäkemätöntä vanhan maailman tuntua: Vínbuðin (Alko) oli niin pieni, että tuotteet tilattiin tiskin takaa. Todella old school.

Sattuipa myös että samana iltana Reykjavík oli tavallista enemmän elossa: Menningarnótt eli Taiteiden yö oli kaikkialla. Teknotelttoja, ilmaista ruokaa, käsittämättömät bileet keskellä pääkatua kaatosateessa, jolla ei ollut sillä hetkellä mitään väliä kellekään... Oma estetiikkansa oli siinäkin kun seisoi keskellä Laugaveguria, näki alkavat ilotulitukset ja iski vihdoin kalloonsa faktan, että täällä on mahdollista viettää vaikka loppuelämä jos huvittaa. Jeesus.

Ensimmäiset Erasmus-karkelotkin on nyt koettu ja ensimmäinen kontakti islantilais-DJ:hin otettu. Jatkossa muidenkin bileiden areenana nähtävä Mánabar miellytti ilmeisen suuresti, sillä ensi kertaa viihdyin tanssiravintolassa koko aukioloajan (21-04). Vaikuttava suoritus koko jengiltä.

Of Monsters and Men soitti myös viime viikonloppuna ilmaiskeikan kotiseudullaan vain vähän matkan päässä Reykjavíkista. Tuntui että kaikki muut olivat täysin perillä mistä on kyse ja miten maineikas bändi on kyseessä kun itse olin kuullut vain nimen. Uteliaisuus kannatti taas! Ja Ellen, Erik, Samuli ja Katja olivat totta kai myös ensiluokkaista seuraa. Kyseessä oli pieni festivaali ja tunnelma oli niin lähellä Flow'ta että melkein unohdin missä olin. Totta kai sielläkin satoi, mutta sade alkoi juuri oikealla hetkellä ja sopi jopa valoihin (no huhhuh?). Meillä oli tosin kivaa jo edellisten bändien aikaan ja ennen niitä. Heheh! (kts. kuvat. Kiitti Samuli!)

Fernetti miellytti.

Höhöhöö, kohta alkaa!

Noin puoli Islantia oli paikalla.Samuli ja Erik levottomina.

Viime aikoina bongatut hauskuudet, joista jokainen kuvaa tätä riemastuttavaa maata todella hyvin:

1. Kun soitat mihin tahansa islantilaiseen numeroon, kuulet pirteää jonotusmusiikkia. Erona Suomeen tässä on se, ettei tuo musiikki ei aiheuta lievintäkään ärtymystä. Pikemminkin harmittaa kun joku vihdoin vastaa. Hienosti valittu siis.

2. Saatat päätyä hedelmälliseen keskusteluun esimerkiksi kaupan kassan kanssa jos vain haluat. Eräskin keskustelu lähti siitä etten ymmärtänyt lyhyttä jatkokysymystä "meira?" odotettuani sitä pidempää versiota. Kerroin että aloin vasta opiskella islantia ja sain niin riemastunutta kannustusta ja gloriaa että alkoi melkein punastuttaa. Ensi kerralla osaan myös kiittää foneettisesti oikein.

3. Jos ruotsalaiset ovat yleisesti ottaen positiivisia, islantilaiset ovat vielä siitä eteenpäin. Islannin ollessa Euroopan ja Yhdysvaltojen risteyskohdassa on katukuvakin hieman eri näköinen ja tuntuinen. Värit ovat myös merkittävässä asemassa joten tämä kuontalo on herättänyt paljon positiivista huomiota. Kiva!

4. Joka väliin otetaan paussi eikä sieltä takaisin tulo ole niin minuutista tai vartista kiinni.

5. Yliopiston orientaatiopäivässä voidaan esitellä ihan oikeita, fyysisiä avaimia havainnollistamaan avaimia onnistuneeseen opiskeluun. On myös täysin mahdollista että pääsisällöksi kiteytetään "Don't worry, be happy" jonka jälkeen pyöräytetään kyseinen kappale soimaan ja tanssitaan.

HYVÄ ISLANTI!

Iskeminen islanniksi ja muita tarinoita

Lisäys koettujen listaan: Islannin maaseudun yöelämä. Reissu Ísafjörðurin paikalliseen tuntui aika ihmeelliseltä ajatukselta etenkin siksi, että kulkeminen täällä tapahtuu vain ja ainoastaan massiivisen luokkaretkibussimme varassa. Sen lähtöhetkeksi oli asetettu 21.00 ja paluuajaksi 03.00. Vähän epäilytti. Viihtyykö siellä niin pitkään? Onko siellä kallista? Miten tilataan olut islanniksi?

Ja sehän sujahti. Islantilaisen pikkukaupungin iltahuvit eivät sen kummemmin edes eronneet suomalaisten käpykylien meiningeistä - ensin livemusiikkia, sitten pubivisa (islannin slangilla barsvar eli baarivastaus) ja sen jälkeen yllätys: minimalistisesti sisustetulla drinkkibaari-tyyppisellä puolella soi Mobyn Porcelain. Ilahduin ja hämmennyin jo siitä aivan suunnattomasti, mutta suurempi yllätys oli vielä tulossa: paikalle puhkesi disko. Yllättävää tästä teki se, että DJ-koppi oli niin tarkkaan kätketty ettei minkäänlaisen tanssilattian olemassaoloa voinut aavistaa ja se tuntui ilmaantuvan kuin tyhjästä. Tanssilattia täyttyi tietysti heti, olihan kello jo ihan mitä sattuu. Huvittelukeskuksessa oli kuulemma tavallista enemmän paikallisia sillä huhut vaihto-oppilasbileistä olivat kiirineet, mutta oli meidän ulkkarienemmistömme silti ehdoton. Kiitos, Ísafjörður!

Paikalliskontakteista sen verran, että ennen bussin lähtöä opin Jeesukseksi pukeutuneelta jätkältä omituisia kirosanoja ja toisen jannun kanssa puhuin jo enemmän tai vähemmän sujuvaa islantia. Suppean sanaston varassa asiasisältö oli toki melko alkeellista, mutta voitokas tapahtuma yhtä kaikki. Myöhäisyöllä kannattaa muutenkin harjoitella, sillä kieliopin kanssa ei välttämättä tarvitse olla kovin tarkkana. Päivällä niiden sijamuotojen kanssa vasta ehtiikin niuhottaa ja kaiken taivuttaminen numeroita myöten on kyllä niin hajottavaa. Excuse me sir, I can't answer your question before putting these words in dative.

Lauantaina oppimani kirosanat unohdin tietysti saman tien, mutta onneksi apuun tuli kiroilukurssi. Siellä sitten huudeltiin partaisen viikigin, ihanan Òlin, kanssa pari tuntia solvauksia ja kaikenlaisia loukkaavia fraaseja. Helvítis andskotans fokkinn fokk! Suurin osa sanoista liittyy paholaiseen ja helvettiin, mutta joukossa oli jännempiäkin ilmaisuja kuten kusipäiden nimittäminen likasukiksi. Tämä on siis aika vakavana pidetty solvaus. Erikoisinta on kuitenkin se, että islantilaisille lapsille lässytetään sanomalla suoraan kääntäen ”oh you little asshole”. Se on ihan normaalia ja toivottuakin.

Kaikkein tehokkain oli silti viimeinen valinnaiskurssi, Iceland after dark. Siellä opimme varsinaisen baarisanaston lisäksi tuntemaan iskurepliikkejä, termit eri humala-asteillle ja ylipäänsä kaiken, mitä tarvitsee voidakseen keskustella opiskelijoiden ja ihmisten yleensäkin kanssa. Baarislangin osaaminen on melkoinen itsestäänselvyys ja silkkaa käytännöllisyyttä etenkin, jos yöelämä täällä on todella niin keskiössä kuin väitetään. No opiskelijoilla se on kyllä muutenkin. En malta odottaa että pääsen testaamaan.

Alkuun pääsee jo näillä.

að djamma = bilettää
öllari = olut
blindfull(ur) - haugafull(ur) - dauðadrukkin(n) = humala - liika humala - sammumishumala
áttu eld? = onks tulta?
kemurðu oft hingað? = käytsä täällä usein?
kallinn tekur þennan reikning! = "poika hoitaa tämän laskun" eli mä tarjoon
djöfull ert þú sæt = you look so bloody good

Enää kolme päivää Reykjavíkiin. Sanomalehtiä alkaa jo hiljalleen ymmärtää. Nyt loppukiri ja sitten keskelle elämää!

The real Tekla

Nopea johtopäätös: vaihto-opiskelijuus aiheuttaa kokkaustaitojen katoamista. Ulkomaalaiset ei vaan osaa laittaa ruokaa.

Vaasan opiskelija-asuntosäätiön omistama kiinteistö Tekla on kuuluisa niin palohälytyksistään kuin vaihto-opiskelijakeskittymästäänkin. Näiden kahden epäillään liittyvän vahvasti yhteen. Legendan mukaan talosta joutuu kadulle silloin tällöin jopa kesken suihkun jos tuomiopäivän sireeni sattuu soimaan kesken toimituksen. Tämäkös suomalaisia sieppaa.

Näen ilmiön ensi kertaa toiselta puolelta. Keittiömme on ollut viime päivinä usean gastronomisen onnettomuuden näyttämönä ja syntysijana. Päivällisen on aina tiennyt olevan valmis kun käytävän hälytyskellot pärähtävät soimaan. Nyt tämä hulluus on kuitenkin saatu päätökseen ja meillä on ratkaisu: palohälyttimemme ylle on vedetty tiivis kumihanska. Ei soi enää.

Ruoanlaitto on sosiaalista puuhaa alusta loppuun: ainekset ostetaan yhdessä, ruoka valmistetaan ja syödään yhdessä. Näin tehdään jo käytännöllisistä syistä, sillä kymmenien ihmisten taloudessa ei jääkaapissa ole ylimääräistä tilaa. Suurempi syy on kuitenkin sisällä: seurassa on yksinkertaisesti kivaa. En ainakaan usko että tänään synttäreitään viettänyt vaihtaritoveri olisi saanut päähänsä paistaa yksikseen lettuja ja juoda itsekseen skumppaa syntymäpäivänsä kunniaksi. Siispä me muut hoidimme homman tekemällä niitä lettuja ja ostamalla pari pulloa kuohuviiniä.

Englannin kielellä toimiminenkin tuo arkeen oman lisänsä, vaikkei varsinaisia väärinkäsityksiä juuri synnykään. Puhe soljuu tavallisesti sen kummemmin ajattelematta eikä kommunikointi eri maista kotoisin olevien kanssa ole kovinkaan erilaista. Monimutkaisemmat tarinat ja odottamattomat tilanteet toki vaativat aina hiukan enemmän vaivaa ja keskittymistä, uudesta ympäristöstä ja uusista ihmisistä puhumattakaan.

Kaikesta päätellen vaihtareiden kokkausongelmat voivat johtua jo näiden pienten asioiden summasta: vieras kieli ja uudet ihmiset. Lieden ja mikroaaltouunin nappulatkin saattavat olla hieman eri näköiset kuin kotipuolessa. Muulla kuin äidinkielellä kommunikointi vaatii etenkin alussa hieman ylimääräistä ajatustyötä ja uuteen, tuntemattomaan ympäristöön saapuessa on kova kiire ylläpitää small talkia, katsoa silmiin ja tutustua ihan joka suuntaan. Siinä eivät hetkeä aiemmin mikroon tyrkätyt popcornit enää paljoa kiinnosta.

Bless.

Kulttuurin keskipiste kalastajakylässä ja Joonas Saartamo

Muistelen kutsuneeni Vaasaa pitkään kalastajakyläksi. Kaikella rakkaudella tietenkin. Mutta nyt olen nähnyt oikean kylän, jossa lähinnä kalastetaan. Tuossa kalastajakylässä järjestettiin eilen teatterifestivaali ja tottahan me olimme paikalla.

Pyytääköhän ne täällä turskaa?

Muutaman kadun kylä oli hämmästyttävän kaupunkimainen. Ilmaisu "kylä" kun tuo mieleen muutaman puolihajonneen puuläävän muodostaman klusterin. Kylässä oli muikea kahvila-ravintola ja paljon kalastusaluksia. Rannassa oli lisäksi tymäkkä pilaantuneen orgaanisen aineksen käry mutta mitäpä siitä.

Ensimmäisenä näkemämme esitys, Bjarni Haukur Þórssonin How to become Icelandic in 60 minutes oli niin letkeä, suora ja islantilainen että rakastuin vähän lisää. Juonellista stand-uppia joka tiivisti 15 olennaista seikkaa islantilaisuudesta, esimerkiksi ne kuuluisat ruoka-asiat kuten lampaan kivekset (#9 Love the balls). Heittävät muuten siitä taannoisesta talouskriisistäkin läppää aina tilaisuuden tullen. Aihe ei jäänyt tälläkään kertaa käsittelemättä. Ihana mies!

Vaihtaritoverini Marja kaatui muuten saman esityksen alussa vauvan päälle. Vauvan isä taisi vähän häkeltyä. Aiotaan hommata Marjalle "I fell on a baby in Iceland"-t-paita synttärilahjaksi!

Ai niin, näin Joonas Saartamon. Siis Joonas Saartamo teatterifestivaaleilla Islannin länsivuonojen Suðureyrissä. Aika messevää. Jo Islannin pienuudesta sai taas muistutuksen, sillä spottasin paikalta myös reykjavíkilaisbaarin laulavan tarjoilijan. Mutta maailman pienuus tässä vielä enemmän häkellytti. Vielä kerran: Joonas Saartamo.

Esityksissä oli erikoinen piirre joka on kuulemma täällä yleisempikin: juoman saa viedä baarista mukanaan ja kuljeskella tuoppi kädessä missä haluaa, ottaa sen esimerkiksi mukaan esityksiin. Se oli niin uutta että tuntui melkein rikolliselta. Siis omia juomia julkisiin rakennuksiin! Vaan eipä se mitään ennenkuulumatonta ole maassa, jossa legendan mukaan saa ostaa tiskiltä jatkojuomatkin mukaan.

Aiemmin päivällä seikkailimme Ísafjörðurissa. Jänistin ja hoidin kommunikaatiotilanteet vielä englanniksi. Kaupungissa oli parikin eri pankkia. Niistä Landsbankinn oli ilmeisesti mokaisimmasta päästä kriisin aikaan, joten olisin ehdottomasti tahtonut vaihtaa ylimääräiset euroni kulttuurimielessä juuri siellä. Mokoma oli kuitenkin suljettu! Ensi kerralla sitten kynnet ojossa kokemaan islantilaisen pankin ihme.

Huomautus: tämä syrjäseudun internet-yhteys ei ole millään lailla luotettava. Olisi ollut paljon kivoja kuvia tämänkin sanajoukon kylkeen mutta ei väkisin. Jokin taruolento varmaan rankaisee.


Eilen puhuin kuitenkin eniten islantia tähän mennessä: viinikaupassa myyjä kysyi haluanko pussin ja minä vastasin já, takk. Hehkuin pitkään. Nyt ilmeisesti onkin mainitun viinin aika. Hurraa!

Oikeassa paikassa ollaan.

P.S. Islannista tulee myös reggaeta.

Nyt se alkaa.

Hæ [hai]!

40kg matkatavaraa ja Keflavíkin ovista ulos. Hei Islanti, sulla on uusi ulkomaalainen!

Ja aika kekseliäs nimi blogilla. No onpa nyt nimi kuitenkin.

Wikipedian mukaan Islannissa on tuulisempaa kuin Suomessa. Se on täysin totta. Vaasan karaisemana luulin että tiedän mitä perkeleellinen tuuli tarkoittaa, joten hymähdin tiedolle ja unohdin koko asian. Ensimmäisen tuulenpuuskan mukana oli lähteä pää irti. Tässä maassa ei käytetä hattuja, tähänastisen kokemuksen mukaan ei edes pipoja.

Lentokenttäbussi tipautti kätevästi hostellin ovelle asti. Kovin montaa askelta en ehtinyt ottaa kun kun joku tuli kysymään, olenko vaihto-opiskelija. Ulkomaalaisuus näkyy pitkälle. Ihan hyvä asia, sillä muita vaihtareita oli helppo löytää. Keskustasta löytyi meille kiva rentoilubaari jossa oli laulavia tarjoilijoita. Tuntui kyllä rajulta maksaa mallasjuomasta kuuden euron sijaan tonni. Tuleva vuokrakin on sen 60 000 kuukaudessa. Voi kruunu, olet pieni ja hölmö valuutta!

Reykjavík näytti aluksi jopa kosmopoliittiselta tiheän tieverkon ja korkeiden rakennusten ansiosta. Lähemmässä tarkastelussa pohjoinen pääkaupunki paljastui kuitenkin lämpimän kotoisaksi. Pääkatu Laugavegur [löigaveegyr] on kapea pikkukaupungin kävelykatu, jota reunustavat hyvin matalat talot, kivijalkaliikkeet ja baarit. Ilmasto on täällä kylmä ympäri vuoden, joten sää velvoittaa pukeutumaan paksusti. Baareissa on todellakin okei hengailla jossain kivassa villapaidassa ja vaelluskengissä. Se on islantilaista!

Enempää Reykjavíkin ihmeitä en vielä nähnyt, sillä seuraavana päivänä oli lähdettävä kolmen viikon intensiivikielikurssille entiseen sisäoppilaitokseen länsivuonoille. Syrjäisyydessään melko lailla jumalan hylkäämä paikka, mutta maisemat ovat majesteettiset. Sisäoppilaitos on nykyään hotelli jota pyörittävät veljekset Siggi ja Gummi (Sigmundur ja Gudmundur). Vaikka Islannissa onkin vahva lempinimiperinne, on Gummi jo munkin mielestä vähän hymyilyttävä. Molemmilla omistajilla on ihmeen pelottava hymy ja hyvin alkoholimyönteinen asenne. Aika tavallisia islantilaisia.

Pohjolan latinaksi kutsuttu islannin kieli alkoi sekin avautua nopeasti. Huomasin sen vaihtareiden kollektiivisella reissulla paikalliseen halpiskauppaan. Otin ostoskorini epähuomiossa supermarketin viereisestä kaupasta ja myyjä huomautti "Stelpa! þetta er ekki sama búð! (Tyttö! Tämä ei ole sama kauppa!)" Nolostumisen sijaan riemastuin. Todella eeppistä tajuta islantia jo toisena päivänä!

Paikallisten mukaan täällä ollaan keskellä ei mitään. Totta.

Viisikymmentä vasta maahan tullutta vaihto-opiskelijaa aiheutti kieltämättä pienen kaupungin pienessä marketissa ennennäkemätöntä sekaannusta. Jos olet koskaan turhautunut tietämättömiin ja päämäärättömästi poukkoileviin hölmöihin, tiedät mistä puhun. Harvoin näkee vielä kyllästyneitä kassatyöntekijöitäkin kyllästyneempiä asiakkaita. Mutta onneksi huomenna mennään taas Bónukseen!

Oikean elämän miniatyyrimaailma.

Lähellä opiskelupaikkaamme sijaitseva länsivuonojen pääkaupunki, 2600 asukkaan Ísafjörður tosiaankin kuuluu Islannin suurimpiin kaupunkeihin (!) ja muistuttaa erehdyttävästi nukkekotia tai jonkinlaista pienoismaailmaa. Ajomatkaa sisäoppilaitokselta Ísafjörðuriin reunustivat korkeat vuoret ja silkka tyhjyys, joten kaupungin ilmaantuminen tuntui ihan epäloogiselta. Osa oppitunneistamme on täällä, joten tuossa pienoismaailmassa tulemme ilmeisesti viettämään seuraavina viikkoina melko lailla aikaa. Aivan mahtavaa.

Vuosi on saanut kaiken kaikkiaan loistavan startin ja olen melko varma että synnyin edellisessä elämässäni täällä.

Mitään muuta kerrottavaa ei juuri nyt ole, joten esittelen muutaman vinkin mikäli tällä maaperällä pyörähtäminen kiinnostaa.

1. Unohda trenssit, bleiserit ja kevyt pukeutuminen. Lämpötila nousee harvoin yli 10 asteen ja sitäkin laskee tuuli. Kesää ei käytännössä ole, joten valitse käytännöllisiä ja lämpimiä vaatteita. Niitä ne käyttää baarissakin.

2. Kumisaappaat ja hyvät lenkkarit kannattaa olla. Itselläni ei ole ja nyt kismittää.

3. Jos haluat hermostuttaa islantilaista kielenopettajaa, kommentoi kaikkea sanomalla frábært ([fraubairt], fantastinen). Sanalta menee teho ja opettajalta hermot.

4. Islantilaiset ovat ystävällistä ja rentoa porukkaa. Ovat kai niin karaistuja etteivät pikkujutut tunnu näillä turskanpyytäjillä missään. Ole siis ystävällinen takaisin ja universaali hyvä maailmanhenki pysyy tyytyväisenä jatkossakin.